Juoksemalla pidempi ja parempi elämä

SATS DAILY: Juoksevat ikäihmiset elävät pidempään ja selviävät arjesta paremmin.

Amerikkalaisen tutkimuksen tuloksista kertoo ruotsalainen lääkärilehti Läkartidningen.

Tutkijat seurasivat 20 vuoden ajan juoksua säännöllisesti harrastavia senioreita. Osanottajat olivat tutkimuksen alkaessa keskimäärin 58-vuotiaita ja tutkimuksen lopussa lähes 80-vuotiaita. Vertailuryhmään nähden juoksijat elivät pidempään ja selvisivät paremmin arjen toimissaan. Lopputulos on, että harjoittelu vaikuttaa erittäin positiivisesti myös vanhuksiin.

– Tämä tutkimus on yksi monista, joiden mukaan myös vanhukset voivat kohentaa kuntoaan, tasapainoaan, voimiaan ja liikkuvuuttaan, sanoo Caroline Sandh. Hän on Satsin seniorivastaava.

– Tutkimuksista selviää myös, että kuntoharjoittelu vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Voimaharjoittelu kasvattaa lihasmassaa ja vahvistaa lihaksia iästä riippumatta.

– Siksi SATS-kuntokeskuksissa on jo reilun vuoden ajan järjestetty ryhmä- ja voimaharjoittelua senioreille, hän jatkaa.

Lisätietoja terveys

Totta vai tarua: harjoittelu parantaa muistia?

SATS MAG: Onko totta, että harjoittelu parantaa muistia? Otimme asiasta selvää.

Vältä juoksijan rasitusvammat

SATS MAG: Rasitusvammojen syynä on usein juoksun aloittaminen liian rankasti tauon jälkeen. Tässä on tavallisimmat vammat ja vinkkejä niiden hoitamiseen.

Nukkumalla lisää älyä... ja voimia

SATS MAG: Kun nukut hyvin, keho palautuu. Huono uni voi aiheuttaa masennusta, diabetesta, ylipainoa sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Tehokasta sisäpyöräilyä

SATS MAG: SATSin Personal Trainer Camilla Ringström neuvoo:

Laihduttaminen ravintolisien avulla?

SATS Q&A: Laihduttaminen ravintolisien avulla?