Laihduttaminen ravintolisien avulla?
SATS Q&A: Laihduttaminen ravintolisien avulla?
Mietin, löytyisikö jotain ravintolisää, joka auttaisi laihtumaan? Haluaisin muuttaa elintapojani terveellisempään suuntaan ja hoikistua samalla muutamia kiloja. Toki tiedän, että tärkeintä kiinteytymisessä ja hoikistumisessa on syödä terveellisesti ja liikkua ahkerasti, mutta löytyisikö jotain keinoa, jonka avulla voisin saada hieman lisävauhtia? Elimistöni reagoi hitaasti muutoksiin ja siksi lannistun helposti jo alkuvaiheessa.
/ Marjo
Hei Marjo,
Valitettavasti mikään ravintolisä ei auta nopeuttamaan laihduttamista.
Voit kuitenkin muutamilla hyvillä nikseillä kiihdyttää aineenvaihduntaasi. Ehdottomasti tärkeintä tehokkaan aineenvaihdunnan kannalta on syödä säännöllisesti! Syö kolme pääateriaa ja 2-3 välipalaa päivässä noin kolmen tunnin välein. Kupillinen mustaa kahvia ennen aamutreeniä parantaa suorituskykyä ja auttaa polttamaan kaloreita (älä unohda syödä aamiaista treenin jälkeen). Vahvat mausteet kuten chili kiihdyttävät aineenvaihduntaa, mutta mausteita tulee syödä usein. Ole kärsivällinen! Laihduttaminen ei onnistu silmänräpäyksessä.
Malin Forslund, Ravitsemusasiantuntija