Uutta SATS-kuntokeskusketjulta: Ravinto-ohjelma
SATS on lanseerannut jäsenilleen jälleen uuden tuotteen; PT Ravinto-ohjelman. Pakettiin kuuluu kolme tapaamista personal trainerin kanssa, pääsy verkkopohjaiseen Nutris -ravinto-ohjelmaan, ruokapäiväkirjan pito ja analysointi, ravintosuunnitelma, kehonkoostumusmittaus sekä kunto-ohjaus.
Oikeanlaisella ruokavaliolla on suuri merkitys hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Sillä taataan myös mahdollisimman hyvät kuntoilutulokset. PT Ravinto-ohjelma on SATSkuntokeskusten personal trainereiden eli omavalmentajien tekemä ravinto-ohjaus. SATSjäsenet voivat ostaa paketin erillisenä palveluna.
Valmennusta myös ravintoasioihin
”SATS haluaa tarjota jäsenilleen kokonaisvaltaisia palveluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ravintoneuvontaa on tähänkin asti ollut tarjolla personal trainereiden toimesta, mutta nyt palvelun voi ostaa kätevänä pakettina. Lisäksi Ravinto-ohjelmaan kuuluu pääsy verkkopohjaiseen Nutris -ravinto-ohjelmaan, kehonkoostumusmittaus sekä kuntoneuvonta”, kertoo SATS Finland Oy:n tuotepäällikkö Lauri Hasanen.
Omavalmentajan käyttö harjoittelun apuna yleistyy jatkuvasti myös Suomessa. Oli tavoittena sitten raskauden tuomien kilojen karistaminen, maratonille tähtääminen tai kuntoilumotivaation uudelleenherättäminen, omavalmentaja voi auttaa. Suomen SATSkeskuksista löytyy toistakymmentä lisensioitunutta omavalmentajaa, jotka tekevät kaikki myös PT Ravinto-ohjelmia.
Terveellisellä ruokavaliolla parempiin tuloksiin
Oikeaoppinen ja oikein ajoitettu ruokavalio lisää hyvinvointia ja edesauttaa saamaan harjoittelusta parhaat mahdolliset tulokset. Painonpudottajan tulee liikkua ja syödä eri tavalla kuin esimerkiksi sellaisen joka haluaa kasvattaa lihasvoimaa. Ravinto-ohjelmaan kuuluva ruokapäiväkirjan pito ja sen analysointi antavat todenmukaisen kuvan henkilön ruokailutottumuksista. ”Oikein koostettu ruokavalio on avainasemassa etenkin painonhallinnassa, mikä kiinnostaa monia näin kesän kynnyksellä”, toteaa Lauri Hasanen.
Lisätietoja: tuotepäällikkö, personal trainer Lauri Hasanen, SATS Finland Oy.
Puh. 050-5663611, sähköposti: lauri.hasanen@sats.fi.
Haluatko testata PT Ravinto-ohjelmaa tai SATS:in liikuntapalveluja?
Ota yhteyttä: markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anna Pihlaja, SATS Finland Oy.
Puh. 045-6365999, sähköposti: anna.pihlaja@sats.fi.