SATS luopuu solarium-palveluistaan kuntokeskuksissaan

WHO-raportin tuloksena kasvaneesta syöpäriskistä: SATS luopuu solarium-palveluistaan kuntokeskuksissaan

Pohjoismaiden suurin kuntokeskusketju, SATS, on päättänyt poistaa käytöstä kaikki solarium-laitteet kaikista kuntokeskuksistaan Pohjoismaissa.

1.12.2009 alkaen SATS-kuntokeskukset poistavat käytöstä solarium-laitteensa. Palvelusta luopuminen tapahtuu, koska maailmanterveysjärjestö WHO on uusimman raporttinsa mukaan todennut syöpäriskin kasvavan solariumin käytön myötä. WHO raportoi suoranaisen yhteyden solariumin käytön ja kasvaneen riskin ihosyövän syntymisen välillä. Solariumin käyttö luokitellaan yhtä vaaralliseksi syövän aiheuttajaksi kuin tupakointi.

- Haluamme edesauttaa ihmisten terveyttä heidän käydessään kunto-keskuksissamme. Tämän vision saavuttaminen edellyttää, että otamme WHO:n varoitukset vakavasti ja toimimme niiden mukaisesti, kertoo SATS:n konsernijohtaja Olav Thorstad.

- Päätöksemme tehtiin WHO:n nostettua solariumin käytöstä johtuvan, kasvaneen syöpäriskin samaan, ylimpään kategoriaan tupakanpolton kanssa. Olemme aiemmin toiminnassamme opastaneet solarium-asiakkaitamme turvalliseen käyttöön WHO:n suositusten mukaisesti. Uusimman raportin tulosten perusteella haluamme kuitenkin ottaa seuraavan askeleen ja poistaa solariumit käytöstämme, jatkaa Olav Thorstad.

Solariumit poistetaan käytöstä 1.12.2009 kaikissa SATS- kuntokeskuksissa pohjoismaissa, heti sen jälkeen, kun SATS on tiedottanut päätöksestään ja sen taustoista asiakkailleen. Siihen asti SATS tulee viestimään asiakkailleen solariumin käytön riskeistä tehostetusti.
Joulukuun 1. päivästä alkaen solariumin käyttö ei ole mahdollista missään pohjoismaisista SATS-kuntokeskuksista.

Lisätietoja: Tom Lindblad, toimitusjohtaja, SATS Finland Oy, 050 69454
Lisäinformaatiota mm. seuraavista osoitteista:
http://www.stuk.fi/stuk/tiedotteet/fi_FI/news_575/
http://www.iarc.fr/en/media-centre/iarcnews/2009/sunbeds_uvradiation.php

SATS on pohjoismaiden johtava kuntokeskusyritys, jolla on noin 155 kuntokeskusta, joista 114 SATSin omistamia ja loput franchise- tai lisenssiperusteella toimivia. SATS löytyy noin 30 paikkakunnalta Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Yrityksen visio on parantaa ihmisten arkea edistämällä heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. SATSin liikevaihto on runsaat 1,3 miljardia SEK. SATSilla on noin 4 500 työntekijää vastaten 1000 kokopäiväistä työsuhdetta omistamissaan kuntokeskuksissa. Lue lisää www.sats.fi

Lue Lisää lendistö-kondassa

Burpee

Vaikutukset: Jäntevyys, kestävyys, ylävartalo.

Tehokasta sisäpyöräilyä

SATS MAG: SATSin Personal Trainer Camilla Ringström neuvoo:

Tehokasta sisäpyöräilyä

SATS MAG: SATSin Personal Trainer Camilla Ringström neuvoo:

Laihduttaminen ravintolisien avulla?

SATS Q&A: Laihduttaminen ravintolisien avulla?

Nukkumalla lisää älyä... ja voimia

SATS MAG: Kun nukut hyvin, keho palautuu. Huono uni voi aiheuttaa masennusta, diabetesta, ylipainoa sekä sydän- ja verisuonitauteja.